Ajasta

Joskus tuntuu vaikealta antaa parantumiselle aikaa. Haluaisi olla jo terve ja elää elämäänsä välittämättä niistä ikävistä asioista ja velvollisuuksista joita hulluuteen liittyy. Aikaa kuitenkin tarvitaan. Hulluutta ei voi pakottaa katoamaan jollakin pikakurssilla tai peiteväreillä. Se vaatii aikansa ja huomionsa kulloisessakin ikävaiheessa. Hulluuden kanssa voi kuitenkin elää myös vapaammin, silloin kun hulluus "lepäilee" hetken. Tällaisia seesteisiä vaiheita saattaa tulla ja ne voivat olla oireettomia pitkäänkin. Tällöin voi ihan vapaasti iloita oireettomuudesta ja relata, mutta on tärkeää muistaa, että jos oireet taas palaavat, on hulluutta jälleen hoidettava. Hoitamaton hulluus on nimittäin sitä vaikeinta ja tuhoisinta laatua.

Hulluuteen saattaa myös liittyä raivoisaakin työskentelyä hulluuden olemuksen ja syiden parissa. Joskus hullulla voi olla tunne, että kunhan hän vain mahdollisimman tehokkaasti käy tämän kaiken nyt heti läpi ja ymmärtää ja oppii ja selvittää niin sitten ei ole enää hullu. Tästä tehotyöskentelystä voi kuitenkin olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Hulluuden syyt ovat usein piilossa monien kuoriemme alla, kätkettyinä ja verhottuina. Hienovarainen ja aikaa antava työskentely tuo siten pidemmälle kantavia tuloksia ja suojaa myös hullua repimästä liikaa itseään auki ja paloiksi. Hulluus on melko mystinen juttu eikä silloin hiljentyminen kuulostelemaan tuntemuksiaan, aistimuksiaan ja aavistuksiaan ole varmastikaan pahaksi. Löydöt itsestämme voivat olla odottamattomia ja yllättäviä, joten on tärkeää antaa niiden tulla esiin vasta silloin, kun olemme ne valmiita kohtaamaan.