Oikeuksista

Tämä on aivan todella mielettömän älyttömän tärkeää ja samalla äärimmäisen hirvittävän vaikeaa: Hullun on itse pidettävä huolta omista oikeuksistaan! Jokaisella on oikeus saada tukea vaikeassa tilanteessa. Ketään ei saa hyväksikäyttää eikä riistää heikkoina hetkinä. Valitettavasti puheet hullujen huonosta kohtelusta eivät ole täysin perusteettomia. On jopa perustettu joitakin foorumeita puolustamaan hullujen oikeuksia ja puuttumaan hoidoissa esiintyneisiin epäkohtiin. Saattaa olla todella vaikeaa ja raskasta omien vaikeuksien keskellä ja suuressa avun tarpeessa ryhtyä tarkastelemaan oikeuksiensa toteutumista ja perehtymään hoitoa koskeviin lakeihin ja määräyksiin. Yleensä onneksi hoitava taho huolehtiikin tämän puolen ja hullu voi huoletta antautua hoidettavaksi. Väärinkäytöksiä kuitenkin tapahtuu, kuten muuallakin elämässä, ja tähän olisi syytä kiinnittää huomiota. Mikäli hullusta tuntuu, että häntä kohdellaan hoitavan tahon puolelta väärin, kannattaa ehdottomasti pyrkiä selvittämään asia jonkun ulkopuolisen avustuksella. Väärinkäytökset ilman muuta vahingoittavat hullua ja todennäköisesti pahentavat tämän sairautta. Lisäksi tuloksena saattaa olla luottamuspulan synty muihinkin hoitaviin tahoihin. Hulluuteen saattaa liittyä itsearvostuksen laskua, mutta haluan painottaa j-o-k-a-i-s-e-n perusoikeutta tulla turvallisesti hoidetuksi ja autetuksi! Ja jos mistään muusta ei jaksaisikaan kiinni pidellä, niin tästä oikeudesta ei saa päästää irti! Tulikohan tämä nyt aivan varmasti selväksi? ;)

Motivaatiosta

Hulluudesta harvoin, jos koskaan, parantuu vahingossa. Yleensä tarvitaan tarpeeksi motivaatiota ja aikaa toipumisen mahdollistamiseen. Jos ei itse halua parantua, hoidoista tuskin on apua. Jostain tulisi siis löytää se motivaatio tuohon pitkäjänteiseen työskentelyyn hulluuden kukistamiseksi. Jotkut takertuvat hulluutensa piirteisiin niiden tuttuuden vuoksi, kykenemättä päästämään irti. Olisi löydettävä tahtoa ja uskallusta myös uusien näkökulmien ja mahdollisuuksien tarkasteluun. Se, ettei ole samaa mieltä hoitavan tahon kanssa, ei välttämättä tee hoitavaa tahoa typerykseksi tai kelvottomaksi auttamaan. Jos haluaa parantua, on oltava tahtoa katsoa omia ongelmiaan myös muiden näkökulmista, sillä omamme on usein hulluuden värittämä ja siksi vääristynyt. Uskaltaessamme päästää irti syvään juurtuneista käsityksistämme sairautemme ja niiden syiden suhteen, annamme mahdollisuuden itsellemme oppia uusia lähestymistapoja ja ratkaisumalleja ongelmiemme hoitamiseen.

Ajasta

Joskus tuntuu vaikealta antaa parantumiselle aikaa. Haluaisi olla jo terve ja elää elämäänsä välittämättä niistä ikävistä asioista ja velvollisuuksista joita hulluuteen liittyy. Aikaa kuitenkin tarvitaan. Hulluutta ei voi pakottaa katoamaan jollakin pikakurssilla tai peiteväreillä. Se vaatii aikansa ja huomionsa kulloisessakin ikävaiheessa. Hulluuden kanssa voi kuitenkin elää myös vapaammin, silloin kun hulluus "lepäilee" hetken. Tällaisia seesteisiä vaiheita saattaa tulla ja ne voivat olla oireettomia pitkäänkin. Tällöin voi ihan vapaasti iloita oireettomuudesta ja relata, mutta on tärkeää muistaa, että jos oireet taas palaavat, on hulluutta jälleen hoidettava. Hoitamaton hulluus on nimittäin sitä vaikeinta ja tuhoisinta laatua.

Hulluuteen saattaa myös liittyä raivoisaakin työskentelyä hulluuden olemuksen ja syiden parissa. Joskus hullulla voi olla tunne, että kunhan hän vain mahdollisimman tehokkaasti käy tämän kaiken nyt heti läpi ja ymmärtää ja oppii ja selvittää niin sitten ei ole enää hullu. Tästä tehotyöskentelystä voi kuitenkin olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Hulluuden syyt ovat usein piilossa monien kuoriemme alla, kätkettyinä ja verhottuina. Hienovarainen ja aikaa antava työskentely tuo siten pidemmälle kantavia tuloksia ja suojaa myös hullua repimästä liikaa itseään auki ja paloiksi. Hulluus on melko mystinen juttu eikä silloin hiljentyminen kuulostelemaan tuntemuksiaan, aistimuksiaan ja aavistuksiaan ole varmastikaan pahaksi. Löydöt itsestämme voivat olla odottamattomia ja yllättäviä, joten on tärkeää antaa niiden tulla esiin vasta silloin, kun olemme ne valmiita kohtaamaan.

Yksi teoria

Opiskelukaverini kanssa aikoinaan loimme yhtä teoriaa hulluudesta. Tämän teorian mukaan hulluuteen liittyi olennaisesti hullun kokema erilainen todellisuus. Ajatuksena on, että mikäli kukaan toinen ei ymmärrä hullun todellisuutta, hänet nähdään muiden silmin outona, kummajaisena, hulluna. Teoria tarjoaisi täten yksinkertaisen ratkaisun hulluuden ongelmaan: jokaiselle hullulle täytyisi löytää kaveri, joka jakaisi tämän todellisuuden hänen kanssaan. Näin ollen kukaan ei enää näkisi yksikseen höpöttävää hullua vaan kaverukset, joilla nyt sattuu olemaan vähän "omat jutut", inside-tyyliin. Niin, onhan tämä äärettömän kevyt arkiteoria, mutta mukava sellainen, eikös? =)

Huumorista

Huumori on joillekin hulluille toimiva tapa lähestyä vaikeita hulluuteen liittyviä kysymyksiä. (Huomaa esimerkiksi kirjoittajan viljelemä "hullu"-sanamuoto, jota jotkut pitävät epäsovinnaisena ja loukkaavana.) Ei-hullujen voi kuitenkin olla vaikeaa käsitellä tätä huumoria ja he saattavat mennä hullun vitseistä hämilleen. Parasta onkin nauttia tästä huumorista toisten hullujen keskuudessa, jolloin ymmärretyksi tulemisen tunne on monin verroin todennäköisempää (vaikkei siltikään taattua).

Kemioista

Ihmisten välisillä kemioilla on merkittävä osansa myös hullun ja häntä hoitavan henkilön kohdalla. Totuus on, ettei kaikkien kanssa vain tule juttuun, oli kyse sitten kuinka ammattitaitoisesta tai -taidottomasta hoitajasta tahansa. Hullun oikeus onkin vaatia itselleen sellainen hoitava taho, jonka kanssa synkkaa. Tämän etsintä voi ymmärrettävästi tuntua äärimmäisen raskaalta tehtävältä, etenkin masentuneiden hullujen kohdalla. Silloin kannattaa pyytää apua esimerkiksi ystäviltä, perheenjäseniltä, tukihenkilöltä tai muulta mahdolliselta taholta. Pääasia olisi kuitenkin löytää oikea ja juuri itselle sopiva ja mieluinen hoitava taho, jotta hoidolla olisi paremmat mahdollisuudet onnistua.

Sairaalasta

Sairaalaan eli hullujen huoneelle voi joko joutua tai päästä. Kyse on täysin hullun asenteesta ja sairaalan resursseista. On melko harvinaista päätyä osastolle pakkohoitomääräyksellä ja useimmiten näistä hoitojaksoista päästäänkin yhteiseen sopimukseen hullun ja lääkärin kesken. Sairaala on hyvä paikka, jos on todellinen tarve levätä, päästä arjesta irti, olla turvassa tai tulla tutkituksi. Yleensä hullun vastaanottaa lääkäri ja hoitaja, jotka kyselevät mitä erilaisimpia asioita, (riippuen lähinnä siitä onko psykiatri kotoisin mistäkin maasta ja minkälaisen koulukunnan kasvatteja), joihin vastaamisen jälkeen voi päästä osastolle lepäämään. Sairaalasta saa sairaalavaatteet, syödään sairaalaruokaa, nukutaan sairaalavuoteissa (muoviset aluslakanat), sekä lääkitään potilaat reilulla kädellä. Lääkityksestä voi toki esittää toiveensa, mutta periaate on, että lääkkeitä annetaan enemmän, kun kerran sairaalassa ollaan. Omat henkilökohtaiset tavarat joutuu yleensä luovuttamaan säilöön hoitojakson ajaksi.

Monesti hullujen osasto on suljettu osasto, joten liikkuminen paikasta toiseen on rajoitettua. Tekemistä vastaanotto-osastoilla ei juurikaan ole. Voi katsoa televisiota tai polttaa tupakkaa. Vastaanotto-osastoille tullaan yleensä ns. seuranta-jaksolle, jolloin hoitajat ja lääkärit tarkkailevat hullua eri tavoin määrätyn ajan. Hullulle voidaan tehdä useitakin eri testejä ja tämän kaiken avulla pyritään luomaan toimiva hoito-suunnitelma. Suunnitelman tekoon hullu pääsee yleensä itsekin vaikuttamaan ja siitä tulisi keskustella yhdessä. Tuloksena voi olla, että potilas otetaan sisään jollekin sairaalan osastolle, tai sitten järjestetään ennen kotiutusta sairaalan ulkopuolinen avo-hoitomahdollisuus.

Kahden maailman vuoropuhelu

Kun kärsii mielenterveydellisistä ongelmista, on syytä muistaa, että oma kokemusmaailma ja sen kieli, ei juurikaan vastaa hoitavien tahojen (kuten lääkäreiden tai psykologien) näkemyksiä sairauden tilasta. Hoitavalla taholla on usein tarve jäsentää sairastuneen kokemukset lääketieteen, psykiatrian tms luomiin lokeroihin ymmärtääkseen potilaan tarpeita. He siis mieluummin toimivat diagnoosien pohjalta kuin potilaan toiveet täyttäen. Tämän ymmärtäminen voi auttaa lievittämään hullun kokemaa ahdistusta sen suhteen, ettei häntä ymmärretä tai kuulla hänen tahtomallaan tavalla. Ongelmaa voi pyrkiä ratkaisemaan tutustumalla itse tuohon hoitavan tahon näkökulmaan tarkemmin ja pyrkimällä kommunikoimaan sen puitteissa, mikäli voimavarat sen sallivat. Toisaalta voi myös päättää luottaa lääkäreiden näkemyksiin ja ottaa annettu hoito vastaan, vaikkei siitä juuri mitään ymmärtäisikään.